sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hanskat tiskiin ja suklaata naamariin - vai tahdonvoimalla loppuun asti?



Sain maanantaina somen kautta tietää, että Rokua Geopark Challenge olisi peruttu tältä vuodelta. Sekunnin sadasosan ajan kävi mielessä että sinne meni nekin haaveet seikkailukisaan osallistumisesta. Onneksi internetti tietää että Suomessa on eri tasoisia ja pituisia kisoja pitkin kesää. Tällä hetkellä vahvin ehdokas on Iissä järjestettävä Kärkkäinen Challenge kesäkuun lopussa. Toinen on Lost in Kajaani syykuussa Kajaanissa.
  
Noita kisoja tutkiessa tulee runsaudenpula. Kaikki vaikuttaa hyviltä ja kaikkiin olisi kiva osallistua. Fyysisesti tuollainen on kuitenkin – varsinkin aloittelijalle – sellainen rasti, että palautuminen vaatii aikaa, eikä kannata kovin montaa kisaa käydä heti ensimmäisenä vuonna.
Ensimmäiseksi koitokseksi ja kuntotason mittaamiseen olin ajatellut Terwamaratonia. Googlaillessani seikkailutapahtumia, sattui silmään NUTS Karhunkierros samana päivänä kuin Terwamaraton. Siellä olisi sellainen aloittelijalle sopiva 31 kilometrin polkujuoksu. Pitää varmaan Anua pyytää lisäämään kyykkyjä treeniohjelmaan, että jaksaa kivuta ne 10 kukkulaa Konttaisen ja Valtavaaran välissä. 

Näkymä Konttaisen vaaralta Rukalle. Välissä 10km ja kymmenkunta kukkulaa tai vaaraa jotka pitää ylittää. Kuva muutaman vuoden takaiselta vaellukselta.




Maantantain piti olla lepopäivä, mutta koska makasin sunnuntain raatona sohvalla, oli sen verran virtaa kintaissa, että en malttanut pysyä sisällä. Kävin hölkkäämässä tunnin verran (1:07h; 7,5km; 9:03min/km; HRavg 139). 

Tiistaina oli -20 pakkasta ja tosi kylmä tuuli. Mutta silti kiskoin vaatetta päälle ja kävin pojan treenien aikaan juoksemassa (35min; 4km; 8:27min/km). Löysin ihan kivan polun, ja sipsuttelin pimeässä polkuja pitkin niin kauan kuin niitä kohtuudella reitille osui. Pitää yrittää ajoittaa osa lenkeistä valoisaan aikaan, että pääsee poluille – ei niitä pimeässä ainakaan ilman otsalamppua ole kiva juosta.

Keskiviikkona oli motivaatio melko nollassa lähteä liikkeelle, mutta onneksi tytär tuli kysymään voitaisiko mennä uimaan. Sain hyvän syyn raahaata ison ahterini Raksilan uimahalliin, kun lapsoset meni uimaan. Eipä siinä kuin muksut altaaseen ja itse salille.
Alkuun poljin sen vartin verran kuntopyörää. Ja sitten rautaa tankoon. Teinipojat katsoi kummissaan kun tämmöinen vanha akka rupesi tekemään maastavetoja.

Kokonaisuudessaan treeni oli tosi hyvä, aika korkeat sykkeet oli alussa – maksimi taisi tulla juurikin maastavetoja tehdessä (HRMax 172). Penkkipunnerruksen ja alataljavedon jätin välistä, koska talja ja penkki oli ihan koko ajan varattuina (ja alataljassa ei ollut sitä mötikkää). Seliseli. En uskaltanut alkaa sitä penkkipunnerrusta vääntämään ilman varmistajaa. Ensi kerralla olen rohkea ja pyydän apua että saan sen tehtyä. 

Kun olin tehnyt kaikki ohjelmaan merkityt liikkeet salilla, menin suihkun kautta altaaseen. Lapset alkoi tässä vaiheessa olla jo valmiita pois. Sanoin, että ihan vähän uin, ja sitten mennään. 700 metrin (20 minuutin) kohdalla he tuli ilmoittamaan että lähtevät jo pesulle ja saunaan. 900 metrin (27min) kohdalla minä päätin että ei auta, pois on lähdettävä, koska lapset on varmaan jo täysissä pukeissa ja nälissään odottamassa.



Sananen ruokapäiväkirjasta

Anu pyysi että täyttäisin ruokapäiväkirjaa tämän viikon. Katsotaan millä mallilla rouvan ruokavalio ja ruokailutottumukset ovat. Alkuviikko meni melko mallikkaasti ja minulle normaalilla syömisellä. Tosin aamiaiset jäi parina aamuna väliin. 

Torstaina tein etäpäivän töistä. Ja sen huomasi heti ruuan laadussa että juoksin paikasta toiseen pitkin päivää. Huonosti tuli syötyä koko päivän, ja paikkasin energiavajetta suklaapatukalla ja munkilla. Illalla oli tarkoitus tehdä kehonhuoltoharjoitus, mutta lämmitellessä (lue: lumitöitä tehdessä) alkoi tuntua tosi ikävältä. Illan pohdin onko korvatulehdus vai mikä, kun puoli päätä puuduksissa ja päätä särkee korvan takaa. Iltapalaksi söin kuitenkin pari kaurapaahtoleipää ja kuumaa teetä. 

Perjantaiaamuna ei ollut pää eikä korva kipeä. Pikkuhiljaa aamupäivän aikana se särky kuitenkin hiipi takaisin. Tarkoitus oli lähteä mökille heti töiden jälkeen, ja sieltä on niin pitkä matka päivystykseen, että päätin käydä näyttämässä korvaa työterveyslääkärille. Tohtori totesi korvat terveeksi, mutta että pitäs nyt saada tuo migreenikohtaus laukeamaan keinolla millä hyvänsä. SIIS MITÄ?
Minulle täysin epätyypilliset migreenioireet – puoli päätä puutuu (normaalisti puutuu nenä ja sormenpäät) ja näkökyky säilyy (normaalisti tunnistan migreenin siitä että näkökenttä kapenee). Migreenilääkityksen lisäksi tohtori kehoitti ottamaan lihasrelaksanttia iltaisin, "että saadaan tuo sinun niska-hartiaseutu auki". Hmm. Onko niska-hartiaseudun jumitus jo niin normaali olotila, etten sitäkään muka tunnista ennen kuin se tukkii koko pään? No, näillä mennään, ja tilanne on nyt hyväksyttävä.

Perjantai olisi ollut joka tapauksessa treenistä lepopäivä. Ja perjantain kunniaksi haimme matkaevääksi hampurilaiset grilliltä. Muutenkin herkuttelimme mökille päästyä: karkkeja, sipsiä ja punaviiniä (lapsille kaakaot). Onneksi se hampurilainen oli sen verran iso, että ei tullut ylilyöntejä noiden herkkujen kanssa. Ei kertakaikkiaan ollut nälkä. Laskeskelin, että max 20 karkkia söin. Se on mulle toisaalta normiannos, en niin kovin paljon syö karkkia. 


Lauantain toiminnallinen lihaskunto- ja mentaaliharjoitus

Aamulla lunta sateli hiljalleen ja pakkasta -12. Mikä ihana ilma! Auto olisi hyvä saada mökin pihaan, ja lumilinko sanoi sopimuksen irti jo edelliskäynnillä.  No, onhan meillä nämä:
 




Lapio mittakaavana.           


 Ja tässä on työmaa. Vajaa 100m matkaa, 50cm lunta, työkaluina kola ja lapio.

Täytyy myöntää että teki mieli käydä kysymässä naapurista traktoria lainaan. Mutta: ensi kesänä pitää jaksaa omin voimin painaa koko päivä – tässä sitä sisua nyt kysyttiin. Sitäpaitsi lumenluonti on oivallista koko kroppaa kuormittavaa, pitkäkestoista ulkoliikuntaa.

4 tuntia meni kaksistaan saada tie auki oven eteen. Voin kertoa, että kaupunkilaiskroppa kiittää tästä urakasta, jossa usko meinasi ajoittain loppua, mutta niin vain saatiin homma valmiiksi.  Ja välillä kyllä vain ja ainoastaan ajatus "kisassakin voi loppua virta ja voimat, mutta pitää vain jaksaa eteenpäin" sai puskemaan taas uuden kolallisen. Sykemittari jäi kotiin, mutta kyllä tuossa hiki tuli, ja välillä piti pysähtyä tasaamaan sykettä, joka tuntui huitelevan kaukana PK-alueesta (arvioisin että siellä 150 yläpuolella).
 
Tänään oli pojalla koripalloturnaus. Toimin pojan joukkueen joukkueenjohtajana, joten tänään urheilut on olleet penkkiurheilua ja minipoikien kannustamista. Aamulla söin tukevan aamiaisen (pekoni-muna ruisleivän) ja päivän elinkin sitten kanttiinin tarjoomilla sekä banaanilla. Nähtävästi tää huonosti syöminen on yksi osasyy migreeniin (massiivisen niska-hartiajumin lisäksi), joten en taida tälle iltaa uskaltaa enää lenkille. En kyllä jaksaisikaan – aika raskaita nuo turnaukset, kun ensimmäisenä olen paikalla ja viimeisenä lähden. Ja koko ajan pitää keskittyä ja touhuta – ja mikä tärkeintä, olla kannustava vaikka menisi vähän heikommin peli. Mukavaa hommaa se on silti, ja on ihana nähdä kuinka pojat kehittyvät turnaus turnaukselta. 

Sain ne sukset kotiutettua. Ensi viikolla pääsee ladulle!
 


1 kommentti:

  1. Olipa kiva lukea sun projektista. Onneksi löysitte uuden tähtäimen, niin motivaatio säilyy. Minäkin aloin miettimään mihin voisin tavoitteeni asettaa. Ehkä minä kirmailee ensin jonkun kympin pätkän vaikka terwajuoksuissa.

    VastaaPoista

Kommentoithan kiltisti!