maanantai 5. tammikuuta 2015

Kalsarikokkaajat ja mestariherkut/Anu ja Piia


Ettei menis ihan pelkästään makeanhimossa hiihtelyksi tämä uuden vuoden jälkeinen elämä, niin johan se vaatii hieman herkkujen leipomista. Kyllä -luit ihan oikein!  Piian kans otettiin leipomistreffit tälle päivälle ja asutkin olivat ihan sattumalta lähes yhtenäiset. Siitä nimi kalsarikokkaajat.


Ei meillä oikeasti ole tehnyt mieli makeaa ekan päivän jälkeen. Siitä on pitänyt huolen säännöllinen syöminen. Oikeasti on tosi hyvä fiilis kun on kaveri, jolle kilauttaa kun tulee tiukka paikka tai ei jaksais jotain, esim treenata. Heti tuloo noottia ja hymiötä perään. Ihan huippua!


Kakkua surauteltiin Jeritan ohjeen mukaan tulemaan ja tuunattiin siihen vähän omannäköinen päällys. Granaattiomenaa ja cashewpähkinöitä sekä persikkaa ja limenkuorta koristeeksi.  






Alkuperäinen ohje Jeritalta

Pohja: 
30g perunakuitua Pofiber/Semper
25g kaurahiutaleita (tai muu hiutale josta tykkäät)
80g kuivattuja luumuja
130g vettä
Surauta sauvasekoittimella pohjan ainekset sekaisin tasaiseksi massaksi.
 Levitä massa käsin lautaselle, jonka päällä on irtovuoan rinkula (ilman sitä irtopohjaosaa).
Laita jääkaappiin ja valmista täyte.

Täyte:
200g säilykepersikkaa
300g soijajogurtti Alpro Soya
1 tl aitovaniljamaustetta
oman maun mukaan erytritolia
ripaus Kalaharin suolaa tai muuta suolaa
60g/3kpl kananmunan valkuainen 
6 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota valkuaiset. Muussaa persikat ja sekoita jogurtti niiden sekaan sekä makuaineet (erytritoli, vanilja ja suola) Voit jättää maustamisen myös ihan loppuvaiheeseen. Kiehauta pikkukattilassa sitruunamehu ja sekoita liivatteet sekaan. Kaada liivate nauhana persikan ja jogurtin sekaan ja sekoita samalla. Tämän jälkeen kääntele varovaisesti valkuaiset sekaan ja maista. Lisää tarvittaessa makeutusta. Tämän jälkeen laita hyytymään jääkaappiin. Voit halutessasi koristella kakun kuten me, eli granaattiomenan siemenillä sekä cashewpähkinöillä. Pähkinöitä lisäämällä saat hieman ruokaisamman version. 

Koko kakussa kaloreita alle 800kcal, proteiinia 33,8g, hiilihydraattia 100g ja rasvaa 25,4g. 
Ihanan kevyttä! Vaikka kahdella haukulla koko kakku.

Kyllä kelpas kahvitella!
Kakku oli hyvää ja sai kiitosta niin leipureilta kuin sitä maistaneilta! 
Kiitos alkuperäisen ohjeen laatijalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!