maanantai 12. tammikuuta 2015

Viikonloppu- houkutusten aikaa/Piia

Viikonloput on pahoja, tai no haastavia. Haastavia oman syömisen kohtuudessa pitämiseen, ainakin minulle. Viikonloppuisin tuntuu että koko ajan joku lähellä herkuttelee- perjantaina naapuri syö sipsejä ja juo vähän jotain hyvää alkomahoolia, lauantaina lapsilla karkkipäivä ja illalla höpöruokaa, ja sunnuntaina kyläillään ku kaikki on kotona ja kahvipöydät notkuu herkkuja. Ja kaikki synttärijuhlatki pidetään aina viikonloppuisin. Voihan se olla että itse vaan huomioin ja haistan nämä herkut erinlailla, kun olen ITSE päättänyt olla kajoamatta niihin samanlaisella antaumuksella kuin aijemmin.
Tällä hetkellä mulla on viha-rakkaus-himo-inho-ärsytys-suhde kaikenmaailman pulliin ja karkkeihin. En tiedä johtuuko tämä siitä lauantaisesta kakkupalasesta jonka söin, kuvittelin kyllä syöväni sen hyvällä omallatunnolla.. Tai sitten tämä johtuu siitä, että koska söin sen kakkupalan, mieli alkoi tekemään vähän lisää herkkuja, ja tiedostin kuitenkin että se ei ois hyvästä tässä vaiheessa.. Ja näin ärsytin itseäni.
Tai sitte se on vaan tämä alku joka on hankalaa. Mutta kyllä, kaikki keksitki huusi mun nimeä. 
Tiedän kyllä että itse määrittelen omat rajani- saan syödä jos haluan ja ei liian tiukkaa linjaa-, mutta myönnän että sen kanssa on vielä tekemistä. Kohtuus kaikessa- Mutta mikä ihme on kohtuullista?

Tämmöisiä asioita tässä olen mietiskellyt. Olen kuitenkin pysynyt jämynä ja ollut kajoamatta muihin kuin siihen kakkupalaan (jonka suunnittelinkin syöväni). Ehkä minun on viisaampaa olla pidempi tovi syömättä mitään herkkuja, ihan vaan varalta ettei lipsu samaan vanhaan tottumukseen. Ehkä sitten helmikuussa omilla synttäreillä syön jotain hyvää, tai lapsen synttäreillä maaliskuussa. Tai sitten yhtenä päivä viikossa, vaan yhtenä.  Toinen tapa toimii toisella ja toinen toisella, omaa tapaani etsin vielä.

Mutta viikolla on aika helppoa, ei oo mitään houkutuksia. Viikonloput vaan herättää tunteita. Viime viikonloppu sisälsi kuitenkin treenejä pe, la ja su, ja tulipa sunnuntaina tehtyä 45min kävelylenkkikin kirpeässä pakkassäässä. Tänään olenkin sitten vain huilannut. Ja onneksi on maanantai, pitkä aika taas viikonloppuun! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!