sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Itsensä haastamista ja itsensä voittamista /Hanna




Pari viikkoa on mennyt treenien suhteen hieman matalaliitoa. Ja välillä on vähän ollut motivaatiokin jossakin reissussa, kun ei se minua ole hätyytellyt. Tämä viikko onkin sitten ollut ihan silkkaa voittokulkua treenistä toiseen – vaikka olin jo melkein sairastuakin välillä.

Maanantaina tapasin Anun kotisalillaan Iissä. Aamutreenit eivät oikein ole mun juttuni, mutta kyllähän se hyväksi muuttui kun kroppa heräsi ja lämpeni. Parasta ehkä koko treenissä oli huomata, että kun tarpeeksi yrittää, mikä tahansa on mahdollista. En olisi kyllä ihan heti uskonut jaksavani tehdä täysiä sarjoja maastavetoja 60 kilolla! Nälkä kasvaa syödessä,ja lupasin että kuukauden päästä nostan oman painoni. Hirveä kiire siis saada kiloja karistettua ;)

Tiistaina tein 12 tunnin työpäivän – normaalin toimistopäivän lisäksi oli vielä iltatöitäkin, joten maanantaille kaavailtu lepo tuli tässä.

Keskiviikkona askel oli kevyt lenkillä, ja ihan hyvän lenkin sainkin tehtyä. noin 8 kilsaa ja reilu tunti. Sykemittari oli päällä, mutta säädin hälytystä aavistuksen isommille lukemille, koska halusin testata missä se minun hyvän olon syke on. Se 140 on aavistuksen matala – kävellessä syke jää sinne 120-130 väliin, joskus jopa alle 120,  juostessa on vaikea päästä hyvään rytmiin hitaasti mennessä. Semmoinen leppoisa vauhti, jota jaksaisi ylläpitää loputtomiin on korkeampi kuin se 141 (joka siis laskennallisesta maksimisykkeestä 75%). Sitten kun mennään yli  150bpm olen selkeästi hengästynyt ja puhe menee katkonaiseksi.

Torstaiaamuna heräsin aivan järkyttävään kurkkukipuun. Hetken oloa kuulosteltuani päätin jäädä kotiin lepäilemään. Päivän aikana olo koheni, ja orastava tauti meni ohi. Väkisin tuli treenistä lepopäivä.

Perjantaina olin jo töissä, ja illalla ajoimme mummoloimaan. Tapasin illalla vanhoja kavereita, ja kyllähän oli ihana istua kaikessa rauhassa syömässä ja vaihtaa kuulumiset viinilasin ääressä. Sovimme siinä sitten kaverin kanssa että lähdetään yhdessä lauantaina lenkille – pitkälle sellaiselle. 

Kumpikaan meistä ei koskaan ikinä ollut juossut 15 kilometriä pidempään. Minun pisin lenkki koskaan on ollut joskus 7-8 vuotta sitten 15 kilometriä – viime kesänä hölkkäsin pisimmillään 14 km.  
Sovimme siis, että hitaasti ja rauhallisesti mennään kiertämään maisemareitti Kalajoen keskustasta Hiekkasärkille ja takaisin. Loppujen lopuksi trackeriin kertyikin huikeat 19 kilometriä! Jaksoin siis JUOSTA 19 kilsaa! Aivan mahtava fiilis! Jo toinen kerta tälle viikkoa kun ylitin itseni. Lenkistä 12 ensimmäistä kilometriä meni rennosti ja helposti, ja sen "normaalin" lenkin ylittävällä osuudella – eli viimeisillä 7 kilometrillä alkoi huomata pieniä kremppoja ja jumeja siellä täällä. Viimeiset 2 kilometriä oli silkkaa hampaiden kiristelyä, kun pohkeet oli jo niin jumissa ja kipeät, että tuntui että ne räjähtää hetkellä millä hyvänsä. Nilkkaankin sattui. Mutta sinnillä pätkytin loppuun saakka – viimeiset puoli kilometriä kävelin, että sain pohkeita sen verran auki että saa venyteltyä.

Mitä teen ensi kerralla toisin, kun lähden noin pitkälle lenkille?

Tankkaan edelliset pari päivää kunnolla nestettä ja hiiilareita. Nyt takana oli yksi matkustuspäivä ja yksi lepopäivä jolloin en syönyt juuri mitään. Ja silti meno tuntui rennolta ja hyvältä sen 15 kilometriä. Ensi kerralla otan juomapulloon laimeaa urheilujuomaa laimean pirkka-mehun sijaan – suolan puutekin saattoi jumia pohkeet. 

Lauantain lenkin speksit: 19.1km; 2:25h; 7:36min/km; HrAvg 149 (Max 164). Ihan mahtavaa! 
Syke toki oli ehkä korkeahko PK-lenkiksi, mutta koska meno tuntui koko ajan hyvältä ja puhe kulki, en olisi siitä niin kamalan huolissani. En usko että pohkeet olisi kestäneet yhtään hitaampaa vauhtia – nyt juoksu oli kuitenkin semmoista eteenpäin vievää ja rentoa. Usein, jos liian paljon niitä sykkeitä tuijotan, menee juoksemisesta se rentous enkä pääse hyvään rytmiin en sitten millään.

Tänään sunnuntaina kävin kevyen palauttavan kävelylenkin ja tein vielä kehonhuoltoharjoituksen ja venyttelin kunnolla. Pelkäsin, että lauantain pohjejumitukset jää päälle, mutta ne ovat vain muisto enää. Kunnon neste- ja energiatankkaus illalla ja seuraavana päivänä varmaan auttaa asiaan. Tosin ensi kerralla huolehdin ne kuntoon jo ennen lenkkiä. Tuon pituista lenkkiä en toista kertaa lähde ihan ex-tempore vetämään ;)

Hyvillä mielin kohti uutta viikkoa! Tälle viikkoa kaksi ihan superhyvää treeniä, joita kumpaakaan en olisi uskonut vielä kuukausi sitten tekeväni. Jos joku olisi minulle joulun aikaan sanonut, että helmikuussa nostat 60 kiloa rautaa, olisin varmaan nauranut sen jonkun suohon. Jos joku olisi joulun aikaan sanonut, että juoksen kotikulmilla Särkkäin lenkin  - siis sen lenkin mitä nuorempana käytiin pyörällä polkemassa ja se oli kamalan pitkä – olisin nauranut sen jonkun juoksuhiekkaan. Vaan niinpä tuli tehtyä molemmat! Ja vielä samalla viikolla! Tästä saa boostia harjoitteluun pitkäksi aikaa.  
 Tällä hetkellä tuntuu että mikä tahansa on mahdollista!

motivation-monday-jan-27
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!