sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kohti Seikkailua: Elämäni ensimmäinen puolimaraton - Voittajafiilis!/Hanna

Viimeisten parin viikon aikana treenit ovat olleet lähinnä herkistelyä ja fiilistelyä Iin testipuolikasta ajatellen. Parhaita hetkiä on ollut Levillä tehty mäkitreeni 4 päivää ennen kisaa. Olin tämän viikon työmatkalla lapissa, ja päivät kului palavereissa ja autossa istuessa. Sain jalkani niin totaalisen jumiin siitä istumisesta, että pelotti jo, miten käy. Torstaina kun tulin kotiin, olin melkoisen väsynyt, mutta kävin kuitenkin tunnin verran juoksemassa, että sain pohkeita edes vähän auki.

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena mutta melko kylmänä. Totesin, että kyllä urheilutoppi+juoksutakki riittää, lämpötila kuitenkin nousee auringon alkaessa lämmittää. Matkalla Iihin taivas meni pilveen, ja lämpötila laski nollaan. Totesin puolisolle että en tule tarkenemaan tällä varustuksella, pysähdytään Kärkkäisellä että käyn ostamassa pitkähihaisen juoksupaidan takin alle. Ensimmäinen tekninen paita mikä käteen osui, ja kassalle. Mitäpä tuota sovittamaan!

Pääsin kisapaikalle ja kävin ilmoittautumassa. Vähän alkoi lievä jännitys hiipiä uuden puseron alle. Tsekkasin että juoksurepun säädöt ovat hyvät ja vähän hyppelin lämpimikseni - pohkeet eivät tuntuneet "normaaleilta" mutta ei pahaltakaan.
Odottavan aika on todella pitkä! Yhtäkkiä kello tuli 11 ja yllättävän suuri joukko juoksijoita lähti matkaan. Minä jättäydyin jälkijoukkoon, tavoiteaika 2:30 tarkoittaa 7min/km juoksuvauhtia, joten saivat nopeimmat mennä menojaan. Juoksu kulki heti alusta asti mukavan rennosti, ja ensimmäisen 2,5 kilometrin kohdalla totesin, että vauhti on 6:30min/km, mutta helppoa ja mukavaa menoa. Helpotusta toi edessä samaa vauhtia juokseva mies, jonka perässä roikuin ensimmäiset 7 kilometriä - hän oli ilmeisesti juoksemassa kymppiä, koska en nähnyt häntä enää toisella kierroksella, ja hän lähti aika kovaa menemään sen 7 kilometrin jälkeen. Jatkoin omaa menoani samaa vauhtia kuin siihenkin saakka, koska se tuntui hyvältä.

Kymmenen kilometrin kääntöpaikalla mietin, että kärsisiköhän tästä vähän kiristää vauhtia, mutta en tehnyt asialle vielä mitään. Lähinnä yritin jarrutella, kun menohaluja oli, mutta en ollut ollenkaan varma jaksanko juosta loppuun saakka jos nyt alan jo kiristämään. Tässä vaiheessa kyllä tiesin jo, että tavoiteaika tulee alittumaan - en uskaltanut katsoa kellosta kauanko olen ollut matkalla. Olin laittanut uutuuttaan kiiltelevän sykemittarini näyttämään vauhtia ja matkaa - viis sykkeistä!
Edelleen meno oli helppoa ja rentoa, ja vauhti siellä 6:30 paikkeilla koko ajan. Olin jo ennen lähtöä päättänyt, että jos 15 kilometrin kohdalla tuntuu että kärsii lisätä vauhtia, niin sitten lisään - vitosen jaksaa vaikka pää kainalossa!

Ja niinhän siinä sitten kävi, että 15 kilometrin kääntöpaikalla lisäsin vauhtia, kun kerran tuntui siltä että siihen vielä pystyy. Jossain välissä vähän tuntui polvessa ikävältä, mutta en antanut asian häiritä, kun tiesin ettei ole enää pitkästi. 19 kilometrin kohdalla tuli ensimmäistä kertaa olo, että voi kun tämä jo loppuis! Totesin kuitenkin, että nyt juostaan - se maali tulee sieltä aikanaan. Turha miettiä maaliviivaa ennen kuin se näkyy. Juoksin niin kovaa kuin pystyin enää siinä vaiheessa - en uskaltanut hidastaakaan, kun pelkäsin ettei jalat tottele enää jos hidastan.

Pääsin maaliin ajassa 2:13:40. Ei huono aika ensimmäiselle puolimaratonille. En kyllä villeimissä unelmissanikaan olisi uskonut alittavani 2:15!

Myöhemmin, kun pääsin katsomaan väliaikoja, sain yllätyksekseni todeta juosseeni viimeiset 5km nopeampaa kuin koko keväänä kertaakaan!

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava fiilis jäi juoksusta! Ylitin itseni totaalisesti tuolla vauhdilla. Sen tiesin, että pystyn juoksemaan puolimaratonin, mutta että tuota vauhtia! Niistä välillä jopa tylsistä PK-lenkeistä H.I.T.A.A.S.T.I on siis ollut hyötyä - nyt kun sitä kestävyyttä ja vauhdinpitokykyä tarvittiin, sitä löytyi :)
21.1 km/ 2:13:40/ 6:18min/km (= 9,5km/h)/ HrAvg 157 (max174).  Koko matkalla ei ollut mitään kremppoja tai kramppeja. Pohkeet eivät jumineet, eikä mikään muukaan paikka - lievästi oikea polvi kipuili loppumatkasta, mutta se ei häirinnyt menoa.

Nyt rauhassa palautellaan ja lepäillään ensi viikko ja annetaan tuon lievästi kipeytyneen polven asettua. Juuri nyt - vuorokausi kisan jälkeen - tuntuu, että eihän täsä mitään palautumisia tarvitse, voisin heti mennä uudestaan! Nyt vain maltilla lepoa ja venyttelyä, ja ensi viikon jälkeen alkaakin valmistautuminen NUTS Karhunkierrokselle - 10km pidempi matka maastossa. Jännää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!