sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Pääsiäisestä tähän päivään/ Piia

Pääsiäisenä herkuttelin. Söin niin että tuli ihan paha olo. Söin viikon sisällä useana päivänä kaikkea mahdollista makeasta suolaiseen, ja olo olikin sitten tovin hyvin turvonnut. Jep, tosi hyviä syitä: pääsiäinen ja suklaat, naapurin pyöreät synttärijuhlat ja herkut ja anopin pyöreät synttärijuhlat ja siihen kuuluvat herkut.. Ja kaikki viikon sisään. Kyllä otti taas oman hetkensä että psyykkasin itseni ruotuun. Jos syömisen päästää karkaamaan lapasesta -ihan siis oikeasti päästää vapaaksi- siihen urautuu pelottavan helposti. Mutta vielä pelottavampaa ois jos kuntoilun unohtais samaan syssyyn.. Onneksi se on ollut nyt sellainen pelastusrengas tässä syömisen meressä. :D Sen voimin on ollut helpompi päästä taas raiteilleen kun on vaan sinnillä jatkanut. Pari-kolme kertaa viikossa olen puntteja koittanut kotona edelleen heilutella: Jalat+vatsat, selkä+olkapäät, rinta,vatsat+kädet. Ja n. tunnin verran aina per. kerta. Vielä kun saisi sen venyttelynkin iskostettua itelle kerta viikkoon.. Paino on pysynyt nyt 3 viikkoa samassa lukemassa.

Kyllähän näillä jo saa hyvät jumpat aikaseksi.

Töiden ansiosta normaali arki-syöminen on pysynyt ihan ok raiteillaan. Ja askelia siellä edelleen kertyy päivittäin kiitettävästi. Keskimäärin 20 000 askelta päivässä (n. 14km). Parhaimpina päivinä askelia on kertynyt jotain 28 000, joka on liki 20 km. :D Mutta päivittäin 10-20 km tulee siis tepasteltua.
Kyllä täyttyy aktiivisuusrannekkeen mukaan päivän aktiivisuustaso ja kaloreitakin palaa parhaimpina työpäivinä 2700-2800. Ja sen kyllä illalla tunteekin tämmöisten päivien jälkeen, unta ei tarvitse paljon houkutella. Ja unen olen nyt kokenutkin erityisen tärkeäksi itselleni.
 Vähintään 8h yössä niin seuraava päivä on hyvä ja virtaa riittää. 8-9 tuntimäärän jälkeen yleensä herää itsekseen ja olo on virkeä. Ja jaksaa työpäivän jälkeen muutakin kuin lösähtää sohvalle. Monena päivä olen kyllä päivät aloittanut kotitreenillä, kun illaksi on ollut töihin meno. Työvuoro loppuu niin myöhään että sen jälkeen treenaamisessa ei ole kyllä mitään järkeä, unet vaan kärsii.

Viime sunnuntaina starttasin tämän kevään juoksu/hölkkäkauden! Keväinen ilma sai minut liikkeelle, päätin lähteä kokeilemaan miten se tossu talvitauon jälkeen nousee. Toki oon läpi talven tehnyt kävelylenkkejä, mutta jotenkin ajattelin että se ei olisi riittänyt pitämään juoksukuntoani (jos sitä nyt siksi voi sanoa :D) yllä.. Kävin hölkkäämässä semmoisen 4km, ja yllättävän kevyesti meni! Ei tuntunut pahalta ollenkaan. Lenkin päälle pikku reisi-pyllyjumpat kyykäten ja n.70 cm korkealla terasille vuorojaloin nousten.. Ai että.

Napit korviin ja temmokas irkkumusa ilman laulantaa soimaan. Toimi!
 Tämän viikon ohjelmaan on töiden lisäksi kuulunut kotitreenit maanantaina ja tiistaina, taiji chen-treenit keskiviikkona, kotitreeni torstaina ja perjantaina juoksulenkki kylälle ja takaisin! Piti käydä vähän miljoonahakemuksia laittamassa vetämään siinä samalla.. Kilsoja kertyi rapiat 7, ja aikaa meni 52min. Ihan hyvä lenkki, loppuvaiheessa otin muutamat intervallispurtit ja olo oli niinku joku muu ois minun jaloilla pinkonut. :D Ja siihen päälle taas pienet jalkajumpat takaterassilla. Eilen sitten oli kiire päivä töissä ja päivän aikana reippaasti askelsin liki sen 28 000 askelta.. Töiden jälkeen kävin myös Taiji-seuran vuosikokouksessa, ja kiinalaisessa syömässä hyvin. ;) Lauantaina meijän tytöillä oli yökyläkavereita, ja voi sitä hihittelyn ja supattelun määrää illalla kun nukkumaan pitäisi laittaa.. Tänään sitten hoidin kansalaisvelvollisuuteni äänestämisen merkeissä. Ja tätä viikkoa nyt tarkastellessani ajattelin pyhittää illan venyttelylle ja saunomiselle.

Yhen aamupäivän eväät, oli niin nälkä että kerkesin syödä riisipiirakan melkeen kokonaan ennen ku kuvan hoksasin ottaa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!