keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kehon tuntemaan oppimisesta/Raila

Liikunnan lisääminen on tuonut haasteita minulle. Ei ainoastaan se, että voitan liikkumaan lähtemisen vaikeuden vaan se, että hyväksyn kehoni muutokset. Kerroin taannoin, että haluan oppia tuntemaan kehoni niin, että tiedän milloin se tarvitsee mitäkin. Oli se sitten lepoa tai vaikkapa uidessa ylimääräiset 200 metriä tai lisää salaattia. Tai yhden herkkupäivän viikossa. Tarvitsen liikuntaa rauhoittuakseni. Hyvin nukutun yön jälkeen on aamuisin levoton olo, haahuilen huoneesta toiseen. Niinpä päivän treeni saa asettumaan paikalleni. Rauhoittumaan.

Ruoan tarpeen oppiminen lienee se vaikein asia ymmärtää. Lohdullista on ajatella, että tekee itselleen hyvää, kun valitsee vaalean leivän sijaan ruisleipää ja täysjyväpastasta nyt vain on tullut herkkuani. Kaikkea kehoni tarvitsee, hiilareita ja rasvaa sekä proteiineja. On vain löydettävä oma henkilökohtainen tarpeeni. Tiedän jo mikä ei tee hyvää. Jos aamupalaa jäisi väliin, olisin kohta haitta ympäristölleni. Säännöllinen ateriarytmi on sekin muistettava, iloittava siitä, että joka kolmas tai neljäs tunti saan syödä. Makea ei vie nälkää, ja se saa minut kaatumaan sohvalle, jopa nukahtamaan. Vaikein asia oppia ja muistaa ovat ateriamäärät. Kuinka paljon päivässä saa syödä? 2000 kaloria päivässä on tavoite. Punnitsen ruoan. Merkitsen ruokapäiväkirjaan etukäteen mitä saan syödä ja minkä verran. Pääsenkö koskaan tuosta päiväkirjasta eroon? Tarvitseeko minun päästä ruokapäiväkirjasta eroon?
Oma mieli ja keho ovat tutustumisen arvoisia matkoja. Niistä oppii aina uutta. Elämä ei ole tylsää vaan vaihtelevaa ja hauskaa ja väliin hankalaa. Niinpä olen matkalla itseeni. Matkalla sinne, mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!