tiistai 12. toukokuuta 2015

Näillä opeilla ei välttämättä paino putoa, vaan ainakin sielu nauttii..

Kuten aiemminkin on todettu, paino ei ole ykkösasia elämässäni. Arvomaailmani kärkipäässä ovat  perhe ja läheiset, hyvinvointi, urakehitys ja pehmeät arvot. Kuinka paljon ihmiset kiusaavat itseään vain sen vuoksi että painaisivat tietyn verran? Ymmärrän kyllä sen, että on hyvä painaa kohtuullisen verran omaan pituuteensa nähden ja sen verran että voi aidosti hyvin. Kaksi kiloa versus kaksikymmentä kiloa? Kehonkoostumus mahdollisimman rasvaton versus sopivan naiselliset muodot? Ulkonäköpaineet ovat erittäin kovat! 

Oletko tullut ajatelleeksi, että huonoa oloa voi potea myös hoikassa varressa. Silloin henkinen puoli on yleensä se, jossa häikkää on eniten. Laillistettu syömishäiriö josta kärjistäen nykyään fitnessbuuminakin puhutaan, on ajanut laihuuden ja timmiyden useilla arvoasteikoilla kärkisijoille. Ihmiset punnitsevat itsensä joka välissä (aamulla, illalla, ennen ruokaa ja jälkeen ruoan) ja  ja pihistelevät ruoka-annoksissaan, unohtavat  omankehon kuuntelun ja painelevat tukka hulmuten lenkille - täysillä koko ajan-  ilman lepopäiviä.. 

Sitten ihmetellään, miksi päässä surisee ja ahdistus kolkuttelee otsalohkossa. Ei ole yhtäkkiä voimia enää lähteä salille, väsyttää ja kolottaa ja jatkuvalla syötöllä pukkaa infektioita ihan kierteeksi asti. Yleisesti ottaen tässä tilanteessa vedetään "kuuria" vielä tiukemmalle ja tahdonvoimaa koetellaan. 

Tiedän paljon ihmisiä, joille laihuuden/ timmin vartalon ihannoinnista on tullut pakkomielle. Hyvä olo ja kaikinpuolin hyvinvoiva, toimiva keho ja mieli olisi mielestäni paljon  houkuttelevampi vaihtoehto. Ainakin järkevämpi vaihtoehto! 

Inhotaan laihduttamista ja samalla kuitenkin kuijotetaan kaalisoppakuureilla tai pussikeitoilla kaiket päivät ja syödään erittäin yksipuolisesti ja niukasti. "Ruoka on vain polttoainetta, ei siitä tarvitse nauttia"-mantrat hokien pöhelletään eteenpäin. 

Elämästä kuuluu nauttia ja jos 5-6 kertaa päivässä tankkaat kehoosi pelkkää polttoainetta ilman sen kummempia maistelematta niin voit vain miettiä mitä siitä seuraa? Värit katoavat ihan takuulla vaikka olisi kuin hieno väritelkkari pään sisällä! 

On alituinen nälkä ja houkutuksiin sorrutaan enemmän, isosti ja usein: "Aina mä sorrun, ei musta oo tähän..." -ajatukset valtaavat mielen. Tällöin on helppo heittää hanskat tiskiin ja aloittaa taas uudelleen seuraavalla viikolla. 

Niukkaenerginen dieetti ja mässäily vuoronperään altistavat ennen pitkää syömishäriölle ja kehonkuvan vääristymiselle. Jokaista pikku pattia tuijotetaan peilin kautta kuin pahalaatuista kasvainta, onko se lihasta vai läskipatti? APUA.

Hei oikeesti nyt ihmiset. Järki käteen. 

Kumpi on tärkeämpää? 
a) mahdollisimman rasvaton ja timmi kroppa
vai
b) kokonaisvaltainen hyvinvointi? 

Ne eivät tietenkään sulje toisiaan pois, vaan voivat sopivassa mittakaavassa tukea myös toisiaan. Se mitä teet, miten teet ja millä mielellä itseäsi kohtelet on paljon tärkeämpää kuin kaiken mittaaminen ja alituinen itsesi tarkkailu. 

Nauti. 
Rakasta. 
Innostu. 
Elä intohimolla.
Ole aito.

Puhun aiheesta kokemuksella. Olen ollut syömishäiriön hiljaisessa maailmassa tuijotellen itseäni sekä masennuksen kourissa, jotta tosiaan tiedän mitä kirjoitan. 

Ihannoin edelleen timmiä vartaloa ja muodokkaita lihaksia. Ihailen myös ihmisiä jotka voivat popsia mitä huvittaa, eivätkä he tunne huonoa omaatuntoa syödystä jätskistä tai herkkuviineristä.  He nauttivat elämästään rennosti, ruoka on nautinto eikä pelkkää polttoainetta. 

Kun aktiivisuus ja liikkuminen on suhteutettuna oikein ravinnonsaantiin, vartalo säilyttää sopusuhtaisuutensa. "Terveellisiä" herkkujakin on olemassa, ne ovat hyviä vaihtoehtoja silloin kun tekee mieli herkutella usein.  Kun säännöllisyys ja perusperiaatteet ruokailuissa on kunnossa, ei yksittäisillä pikkuherkkukerroilla ole kovin suurta merkitystä "isossa kuvassa". Päinvastoin, ne ruokkivat hyvää oloa ja henkinen paine herkutteluun säilyy järkevissä mittakaavoissa. 

Tavallisen tallaajan eli terveysliikkujan ja urheilijankin näkökulmasta ajateltuna näin. 

Kun on hyvä olla, niin on hyvä olla. 

Mieluummin liikun ja syön niin, että minulla on hyvä olla. Suosittelen sinullekin. 
Rakkaudella ja lämmöllä, Anu



2 kommenttia:

  1. Hei! Olet oikeassa, Anu! Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tullut yhä tärkeämmäksi minullekin. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta ja vaikka väsymys joskus nostaa päätään kehon treenamisen myötä, on se minusta kuitenkin sellaista hyvää väsymystä. Tunnen tehneeni jotain hyvää itselleni. Uimalla tai salilla tai rentouttavalla kävelylenkillä. Rankasta itsekurista on minulla ollut pitkä matka itsestä huolehtimiseen.

    VastaaPoista
  2. Ihana! Puit sanoiksi saman asian mitä itsekin olen tässä tuumaillut jo pidemmän aikaa.
    Pohdiskelin alkukeväästä, olenko onnellisempi jos painan vähemmän? Totesin, että en. Ihan muut asiat kuin henkilövaaka tekevät minut onnelliseksi. Ja kerronpa salaisuuden: migreenit on vähentyneet ja mieliala on kohentunut. Ei pelkästään tuon vaakan jättämisen takia, vaan myös sen takia että olen löytänyt Anunkin peräänkuuluttaman tasapainon liikkumisen ja ruuasta nauttimisen välillä :)

    VastaaPoista

Kommentoithan kiltisti!