maanantai 25. tammikuuta 2016

PITKÄ MATKA/Raila


Ruoalla voi tehdä itselleen paljon hyvää tai epämukavan, jopa hävettävän olon. Ruoka ei poista henkistä tuskaa eikä sillä todellisuudessa voi peitota omia tunteitaan. Jos tunteiden tukahduttamista yrittää, huomaa kohta tunteiden tulevan takaisin entistä vaikeampina ja kivuliaampina. Tunteet ovat tienviittamme siihen tavoitteeseen, jota kohti matkaamme. Ei ole hyvä olla, jos koko ajan syyttää itseään syödyistä herkuista ja vähättelee sitä matkaa jonka on jo tehnyt. Ruoka pitäisi syödä maustettuna ilolla, ei ikävillä tunnelmilla tai syyllisyydellä. Syömisen takana olevien tunteiden tiedostaminen on kivuliasta. Kipua ei voi täysin poistaa, sillä se saattaa palata epäterveellisen mässäilyn myötä syyllisyytenä ja ahdistuksena. Kipu kuuluu ihmisen elämään. Kun kuitenkin käy kipeää, eikö silloin kannattaisi valita itselle hyvää tekevää ruokaa? Vointi paranisi, itsekunnioitus kasvaisi ja itsensä hyväksyminen ja itsemyötätunto olisivat aiempaa usein läsnä.

Niinpä lähdin tielle, jolta ei enää ole paluuta. Ja hyvä niin, sillä tuo edellä kuvaamani on välipysäkki matkalla, jonka aloitin toden teolla jokunen vuosi sitten. Tämä välipysäkki oivallusten kartalla on innostanut minut tutkimaan lisää, mitä tunteita ja uskomuksia minulla syömiseen liittyy. Vyyhti on melkoinen, mutta oivallan mistä milloinkin on kysymys, kun olen taas avaamassa jääkaapin ovea. Kyllä, vielä väliin niin tapahtuu, mutta nyt ovi menee kiinni miltei samantien jääkaapin tyhjentymättä lainkaan. Näin tapahtuu entistä useammin. Oivaltaminen on tavattoman palkitsevaa!

Kivun äärelle voi pysähtyä. Keskittyä tekemään järkeviä valintoja. Kuunnella mitä kipu sanoo, tarvitsee ja kaipaa. Silloin sieltä nousee oma minä esiin, ja sen kautta voi tehdä itselleen hoitavia ja parantavia tekoja. Tehdään hyviä tekoja itsellemme, se näkyy myös toisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan kiltisti!